Mandalatalo - Logo

Ykseyden koulu – School of Oneness

UUTTA! Alkaa syksyllä 2019 Jyväskylässä.

Ykseyden koulu on monitasoinen henkisen kasvun koulu, jota on mahdollista käydä erillisinä kurssikokonaisuuksina. Koulun päämäärä on ohjata oman sielunvirtauksen ja Korkeimman Minän kautta Ykseystietoisuuteen.

I – Koulutuksen perustaso käsittää henkisen kasvun perusteet chakroista jälleensyntymään ja karmaan. Seuraavilla tasoilla mm. syvennytään omaan sielunpolkuun ja aletaan yhdistyä tietoisemmin Korkeampaan Minään.

II – Ykseyden kouluun kuuluu myös parantajakoulutus, Holy Healing, joka kestää vajaan vuoden. Koulutus sopii myös vasta-alkajille, mutta esimerkiksi kokemus reikistä on suositeltavaa. Parantajakoulutus keskittyy jokaisen oman yksilöllisen parantamistavan löytämiseen ja vahvistamiseen sekä henkilökohtaiseen paranemis- ja eheytymismatkaan. Kaikilla on sisäinen kyky välittää parantavaa energiaa.

III – Korkeamman Minän aktivointi -koulutus on suunniteltu vakavasti omaan henkiseen kasvuun keskittyville ja kohti ykseystietoisuutta kulkeville sieluille. Syväluotaava ja intensiivinen koulutus, joka jatkaa sieluyhteyden tuolle puolen, Korkeimpaan Minääsi ja yhdistymiseen Luojan, Elämän kanssa. Koulutuksessa puretaan sydänkeskuksen syvimpiä traumoja ja puhdistetaan mm. pimeän energian sidoksia ja tasapainoitetaan karma-kuormaa.

IV – Kristus Minä – Christed Me -koulutus on maailmanpalvelemisen ja kristustietoisuudelle antautumiseen keskittyvä taso. Avautumalla ja yhdistymällä omaan Kristustietoisuuden tasoon, sydänkeskuksestasi tulee suuri ja ehtymätön Luojan Rakkauden astia, josta rakkaus virtaa kaikille ja kaikkialle.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:

Antti Juhani Häyhä
Reiki Seichem Master, Holy Healing intuitiivinen energiahoitaja ja -kouluttaja, Sielunkuvat
puh. 040 729 3416, antti(ät)mandalatalo.com

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Share