Mandalatalo - Logo

Katjan kaukohoidot – Valopallo palvelee toistaiseksi etänä

Valopallo palvelee toistaiseksi etänä – Katjan kaukohoidot joko ajastettuna tai reaaliajassa livenä skypellä ja messenger/whatsup videopuheluna

Tänä poikkeusaikana Valopallo pompahtelee kotikonnuilla sisäänpäin. Toimii kotikouluopena ekaluokkalaiselleen ja siihen mielenkiintoiseen, monenlaisia tunteita herättävään tehtävään pyhittyvät nyt arkiaamupäivät.
Lähihoidot ja -ryhmät ja -kurssit ovat toistaiseksi tauolla.
Etänä sen sijaan on tarjolla kaukohoitoja kuten ennenkin.
Kaukohoidoissa mukana hoitavaa ääntä, kivikansan värähtelyjä, symbolien voimaa, maan ja taivaan energiaa.

Kaukohoito voidaan tehdä joko
1. ajastettuna / odottamaan eli teen sen silloin, kun minulla on siihen sopiva hetki ja sinä otat vastaan silloin, kun sinulla on sopiva hetki. Energia kulkee ajan ja paikan yli vaivattomasti. Mahdollisuus keskusteluun viestein hoidon vastaanottamisen jälkeen ja halutessa myös ennen hoidon tekemistä. Hoitoon sisältyy aina henkilökohtainen video-ohjaus hoidon vastaanottamiseen.

2. Reaaliajassa, livenä skypellä. Olen kanssasi läsnä kuten lähihoidossa koko hoidon ajan. Sinä olet kodissasi ja minä omassani. Mahdollisuus jutella ja jakaa hoidon kuluessa tuntemuksia, ohjata sinua esim vaihtamaan asentoa tai hengittämään syvempään tai tekemään tunnetyöskentlyä. Videoyhteyden kautta minulla hoitajana mahdollisuus näköaistin kautta ( intuition lisäksi ) nähdä miten reagoit hoitoon.

Nämä hoidot tarjolla etänä : linkistä ja kysymällä löydät lisätietoa eri hoitomuodoista

<3 Valon kosketus live 70 euroa tunti, ajastettu 66 euroa

Valon kosketus -terapia


<3 Reikihoito https://www.mandalatalo.com/hoidot/reiki/ livehoito: 60 euroa tunti , ajastettu 40 euroa

<3 Maan valon syke https://www.mandalatalo.com/hoidot/aanihoidot/maan-valon-syke-intuitiivinen-hoito/ live 70 euroa tunti, ajastettu 50 euroa

<3 Enkelikristalli https://www.mandalatalo.com/hoidot/healing-hoidot/enkelikristalli-hoito/ live 60 euroa tunti, ajastettu 40 euroa
<3 Pyhä feminiininen https://www.mandalatalo.com/hoidot/healing-hoidot/pyha-feminiininen-energiahoito/live 60 euroa tunti, ajastettu 40 euroa

<3 Atlantis -Egyptiläinen live 60 euroa tunti, ajastettu 40 euroa https://www.mandalatalo.com/hoidot/aanihoidot/atlantis-egyptilainen-energiahoito/

 

<3 BodyMind Energy-balancing HARJOITUSHOITO LIVE 33 EUROA TUNTI, AJASTETTU 20 EUROA

Mikä ihmeen BMEB ?

Itse pitkän linjan energiahoitajana, henkisen tien kulkijana, Reikin ja luovan läsnäolon opena olen kokenut Suomen energiahoitajien koulutukset, niiden energian, tehon ja ilmapiirin todellakin kuin puuttuvaksi renkaaksi mun oman totuuteni ja tehtäväni toteemikauluketjussa, jossa roikkuu noin niinku äkkiä vilkasten ainakin enkenkeleiden viestejä, karvaisia voimaeläimiä, yksisarvisia, hoitavaa ääntä, autenttista liikettä, omalle keholle sopivaa ruokaa, ravintoa endokannabinoidijärjestelmälle, läsnäolevaa kosketusta.
Body MInd Energy Balancing Methodissa yhdistyvät ja ikäänkuin kristalloituvat monesta muusta menetelmästä itselle jo tutut periaatteet ja tekniikat, joilla energiaa ohjataan, kohdistetaan ovat hyvin luonnollisia ja selkeitä.
Tässä lainaus Suomen energiahoitajien sivuilta :
Mihin energiahoito auttaa?
Energiahoito vaikuttaa pääasiassa hermojärjestelmän kautta, ja tämän vuoksi sen vaikutus hyvin kokonaisvaltainen. Käytännössä tämä tarkoittaa että hoidoilla saadaan tehokkaita tuloksia hyvin monenlaisissa vaivoissa.
Yleensä ajatellaan että tiettyyn vaivaan tarvitaan juuri tietty hoito. Tämä on totta länsimaisessa lääketieteessä missä hoidetaan yleensä oiretta eikä vaivan syytä, jota ei yleensä tiedetä. Energiahoidossa sen sijaan ei hoideta pelkästään oiretta, vaan hoidon vaikutuksesta koko kehon terveys ja elinvoima lisääntyy. Kun keho saadaan toimimaan tehokkaammin ja se siirtyy sairastuttavasta kroonisesta stressitilasta paranemistilaan, mikä tahansa oire voi hävitä.
Lähes kaikki krooniset ongelmat johtuvat osaksi tai kokonaan kehon kroonisesta stressitilasta. Vaiva voi olla kipu tai masennus, suklaan himo tai munuaisten vajaatoiminta. Energiahoidot auttavat yleensä juuri silloin, kun länsimainen lääketiede ei siihen pysty. Näissä tapauksissa ongelma on yleensä krooninen stressitila tai oire on hermostoperäinen, eikä tuolloin lääketieteen kokeissa välttämättä löydy mitään. Näissä tapauksissa potilaalle saatetaan sanoa että hän ”vain kuvittelee ongelmansa”, vaikka kyseessä on todellinen kehon häiriötila.
Emme kannata luontaishoitojen ja lääketieteen vastakkainasettelua. Molemmissa on hyvät puolensa ja molempia tulisi käyttää yhdessä siten, että asiakas saa tehokkaimman ja turvallisimman avun. Energiahoidot eivät ole lääketieteen korvike, vaan yksi puuttuva pala siihen yhtälöön, josta ihmisen hyvinvointi koostuu. Yhdistämällä lääketiede ja energiahoidot päästäisiin aivan uudelle tasolle sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.
Perusperiaate siitä, mihin energiahoito voi auttaa on: ”kaikkeen”. Kyse ei ole siis oireen tyypistä, vaan siitä, mikä on kyseisellä henkilöllä vaivan takana oleva syy. Kahdella eri henkilöllä voi olla sama oire, mutta täysin eri syyt oireen takana. Tämä voi johtaa siihen, että yksi saa apua yhdellä hoitokerralla ja toiselle tarvitaan useita hoitokertoja. Kukaan ei voi tietää varmaksi kuinka nopeasti sinä apua vaivaasi, ennen kuin olemme tehneet ainakin yhden hoidon ja nähneet miten sinun kehosi vastaa hoitoihin.
Olemme saaneet hyviä hoitotuloksia hyvin laaja-alaisesti eri tyyppisissä oireissa. Hoitotuloksia on nähtävillä täällä
https://suomenenergiahoitajat.fi/hoitotuloksia

 

 

Share