Jooga

Jooga on Intiassa syntynyt, vuosituhansia vanha harjoitusmenetelmä kehon tervehdyttämiseksi, mielen rauhoittamiseksi ja todellisen itsen löytämiseksi. Sana yoga (sanskr.) tarkoittaa yhdistämistä, mikä merkitsee joogaperinteen mukaisesti ihmisen todellisen Itsen yhdistymistä sen Alkulähteeseen. Jooga muuttaa mielen hajaannuksen tilan tasapainon ja sisäisen keskittymisen tilaksi. Jooga antaa harjoitusta monipuolisesti niin fyysiselle kuin henkisellekin hyvinvoinnille.

Joogan päämääränä on myös kehon hallinta. Asanoiden avulla voidaan hoitaa kehoa, puhdistaa elimistöä ja vahvistaa hermostoa. Joogan kautta saadaan lisää elinvoimaa ja mieliala kohoaa. Monet ovat saaneet helpotusta joogan myötä mm. erilaisiin tuki- ja liikuntaelinten ongelmiin, päänsärkyyn ja migreeniin, stressioireisiin, hormonaalisiin vaivoihin, hengityselinten ongelmiin, huonoon oloon sekä voimattomuuteen.

Mandalatalon joogatunnit alkavat alkurentoutumisella tai -hiljentymisellä, jonka jälkeen ovat vuorossa erilaiset seisten, istuen ja makuulta tehtävät asanat (eli jooga-asennot) sekä liikesarjat. Joogatunnit päättyvät loppurentoutumiseen, jonka aikana palaudutaan harjoituksesta ja lataudutaan.

Mitä jooga voi tarjota sinulle?

  • mahdollisuuden rentoutua ja rauhoittua
  • apua kipuihin, etenkin selän, hartiaseudun ja jalkojen alueelle
  • virkistyneen, uudistuneen olon
  • kehoa puhdistavia, aineenvaihduntaa vilkastuttavia harjoituksia
  • parantuneen lihastasapainon
  • parempaa kehon liikkuvuutta ja notkeutta
  • elinvoimaisuutta
  • vapautumista stressistä ja kehon kroonisista jännityksistä
  • luonnollisen tavan hengittää
  • mielen selkeyttä
  • lisääntynyttä keskittymiskykyä
  • sisäisen rauhan kokemista
  • uudenlaista itsetuntemusta


Kevään 2013 säännölliset joogaryhmät Mandalatalolla


Lempeä hathajooga maanantaisin klo 17-18.15
Alk.22.4. yht. 8 krt

Lempeä hathajooga on monipuolista ja rentouttavaa koko kehon ja mielen harjoitusta, jossa pääpaino on rauhallisissa venytyksissä, kehon kuuntelemisessa ja oman luonnollisen hengityksen löytämisessä. Osa liikkeistä on hieman voimakkaampia, mutta rento tekeminen ja oleminen ovat pääsijalla. Mukana on myös auringontervehdyksiä ja erilaisia liikesarjoja, joiden avulla keho avautuu kokonaisvaltaisesti ja mieli rauhoittuu. Ryhmä sopii niin aloittelijoille kuin aiemmin joogaa harjoittaneille. Hinta 95 e/ 8 krt.

Astangajoogan alkeet/alkeisjatko klo 16.30-18
Alk.24.4. yht. 8 krt

Teemme ryhmässä tarkasti ohjattua alkeis/alkeisjatkoharjoitusta. Voit tulla mukaan, jos olet käynyt astangajoogan alkeiskurssin. Kurssin aikana saat paljon tietoa, miten kussakin asanassa työskennellään, joten harjoitus sopii hyvin myös jonkin aikaa harjoitusta tehneille. Harjoitus on lämpöä nostava, voimakas ja rauhalliseen ujjayi-hengitykseen rytmitetty. Hinta 95 e/ 8 krt.

Iyengarjooga torstaisin klo 17.15-18.45
Alk.25.4. yht. 8 krt

Iyengarjooga on kehoa haastavaa ja tietoisuutta lisäävää joogaharjoitusta, jossa mukana on voimakkaita, staattisia seisomaliikkeitä, vahvoja istuma-asentoja ja ylösalaisia loppuliikkeitä. Harjoitukset rakennetaan eri kerroilla jonkin erityisen teeman ympärille ja ne ohjataan yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Välillä teemme myös restoratiivisia, rauhallisempia harjoituksia, joissa vietetään aikaa erilaisissa pitkäkestoisissa venytyksissä. Ryhmä soveltuu aiemmin joogaa harjoittaneille, mutta myös joogaan vasta tutustuville. Jokainen tekee harjoitusta omalta tasoltaan ja asennoista on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Hinta 95 e/ 8 krt.


llmoittautumiset ja lisätiedot:
jooganopettaja Anu Maria Eerikäinen 040 7773236, anumaria (ät) mandalatalo.com. Ryhmät kestävät juhannusviikolle asti!

*********************************

Talven joogakurssit:

 18.-19.1. pe-la Joogan teemakurssi: lonkkien ja lantion avaaminen. Perjantai-iltana teemme klo 17-18.30 erilaisia restoratiivisia ja rauhoittavia harjoituksia, joiden avulla saamme lantion/lonkkien aluetta enemmän avoimeksi. Lauantaina aamupäiväharjoituksessa klo 10-12 käydään monipuolisesti läpi erilaisia lonkkanivelten liikkuvuutta lisääviä joogaharjoituksia. Osa harjoituksista on voimakkaampia, osa rauhoittavia. Harjoitukset perustuvat hatha- ja iyengarjoogaan. Mukaan voivat tulla niin aloittelijat kuin kokeneetkin joogit, sillä kaikille löytyy varmasti uusia oivalluksia. Minikurssin hinta 40 e. Jos tilaa jää, voit osallistua myös vain toiseen harjoitukseen.

15.-16.2. pe-la Joogan teemakurssi: rintakehää avaavat liikkeet. Perjantai-iltana teemme klo 17-18.30 erilaisia restoratiivisia ja rauhoittavia harjoituksia, joiden avulla saamme rintakehän aluetta enemmän avoimeksi. Lauantaina klo 10-12 tehdään monipuolisesti rintakehän liikkuvuuutta ja selkärangan pituutta lisääviä harjoituksia. Osa harjoituksista on rauhallisia, osa energisoivia. Harjoitukset perustuvat hatha- ja iyengarjoogaan. Mukaan voivat tulla niin aloittelijat kuin kokeneetkin joogit, sillä kaikille löytyy varmasti uusia oivalluksia. Minikurssin hinta 40 e. Jos tilaa jää, voit osallistua myös vain toiseen harjoitukseen.

16.-17.3. la-su Talvinen joogakurssi Metsolan kartanossa Multialla. Teemme erilaisia joogaharjoituksia: lempeää ja rentouttavaa hathajoogaa sekä vahvistavaa iyengarjoogaa. Lisäksi tiedossa on iltameditaatio, hengitys- ja keskittymisharjoituksia, puusaunan lämpöisiä löylyjä, suolahuonehoitomahdollisuus, herkullista kasvisruokaa ja reippailua ulkona.Kurssin hinta 200 e sisältäen majoituksen, ruuat ja ohjelman.

19.-20.4. Astangajoogan alkeet. Opettelemme kurssin aikana astangajoogan alkeisharjoituksen, osallistujista riippuen myös alkeisjatkoharjoituksia voidaan ottaa mukaan. Harjoitus on voimakas, lämpöä kehittävä ja vaatii harjoittelijalta jonkinlaista peruskuntoa. Kurssin aikana opitaan astangajoogan perusharjoitukset tarkalla tekniikalla, ujjayi-hengitys sekä banddhat eli lihaslukot. Pe.iltaharjoitus klo 17-19, la.aamuna klo 9-11. Kurssin hinta 45 e.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: joogaopettaja Anu Maria Eerikäinen anumaria (ät) mandalatalo.com tai 040 7773236.


*********************************

Lue myös blogihaastattelu minusta:  http://www.outilammi.com/2012/06/jooga-kehon-ja-mielen-synkronointia.html

*********************************
Mandalatalo